Aamulla ahtauduimme täpötäyteen auditorioon kuuntelemaan asiaa turvallisuudesta. Heti kävi selväksi, että ahdas tilamme rikkoi turvallisuusmääräysten perussääntöä, eli sitä ettei ihmisiä tulisi sulloa liikaa liian pieneen tilaan. Tälle rikkeelle kuitenkin viittattiin kintaalla ja tilaisuutta jatkettiin hvyillä mielin. Ensimmäisenä meille luennoitiin turvallisuudesta yleisesti sekä Tredun kriisiryhmien toiminnasta, sen jälkeen lavalle astuivat hätäkeskustyöntekijät sekä poliisit uniformuissaan. Luennon alusta parhaiten jäi mieleen toteamus, että turvallisuus on sellaista, että vaikka miten varautuisi niin koskaan ei tiedä milloin taivas tippuu niskaan. Tuvallisuus on turvattomuutta, joten turvallisuuteen kuuluu kaikki, mikä luo turvattomuudentunnetta. Fyysisten uhkien lisäksi tälläisiä tekijöitä ovat myös henkiset seikat, kuten kiusaaminen ja vaikkapa salassapitovelvollisuuden laiminlyönti. Näin laajalta kannalta en aiemmin ollut turvallisuusseikkoja pohtinut. Onkin hyvä, että nämä tulivat esille tässä vaiheessa (alussa) koulutustani.
Hätäkeskustytöt ja poliisipojat esityksineen olivat myös mielenkiintoisia. Etenkään hätäkeskustyöntekijän työn kuormittavuudesta ja monipuolisuudesta en ollut ollenkaan tietoinen ennen luentoa. Väkivaltaa voi kokea niin monin tavoin, hehän eivät suoraan fyysisesti joudu uhan kohteeksi, mutta kuulevat kuitenkin väkivaltaa lähes jokaisessa työvuorssa. Se oli hämmentävä tieto. Oli myös hyvä saada ammattilaisen kertomana selkeät ohjeet siitä, miten hätäpuhelutilanteessa olisi paras toimia: vaikka olisinkin töissä ja potilaan luona, pitää minun vastailla kärsivällisesti päivystäjän kysymyksiin eikä tyrkyttää omaa näkemystäni tilanteen kiireellisyydestä ja tarvittavan avun luonteesta.
Poliisien luennosta päällimmäisenä mieleen jäi se, että lähes kaikista tilanteista selviää puhumalla. Avainasemassa on oma rauhallisuus ja rentous tilanteessa kuin tilanteessa. Jos itse pitää päänsä kylmänä, on huomattavasti helpompi rauhoittaa uhkaavasti käyttäytyvä osapuolikin. Tärkeää on myös ennakointi, eli työtehtävissä mietiskellä etukäteen omaa toimintaa hädän sattuessa.
Kaiken kaikkiaanturvallisuusluennot laajensivat näkemystäni turvallisuudesta. Oman käytöksen tärkeyden muistuttaminen rauhoitti mukavasti. Olin tyytyväinen etenkin siihen, että poliisit lohdullisesti muistuttivat suurimman osan ihmisistä olevan oikein mukavia ja rauhallisia tapauksia. Aggressiivinen käytös on poikkeus, ja aina poikkeustapausten, kuten kriisitilanteiden, jälkeenkin elämä jatkuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti